unettomia öitä valvontasalissa. voihkivia, kirkuvia naisia sängyissään. joillakin kädet ja

jalat kiinni sidottuina. ulosteiden ja virtsan haju ajaa silvian ulos naistenhuoneeseen.

siellä poltetaan öisin tupakkaannokset. yleensä yöhoitaja on paikalla, ajankulukseen.

istutaan jätesangoilla, hoitaja, elsa ja minä. tahtoisin, että minusta tulisi kuuluisa

kirjailijatar, niin kuin george sand tai virginia woolf. haaveilin siitä miten lopulta onnis-

tun murtautumaan ulkomaailmaan. me päästimme haaveemme vapaaksi tupakan

savurenkaitten mukana, sinne missä ilma ei ollut ristikon taakse teljettyä.

myöhemmin elsa hirttäytyi. minä olin surullinen ja vihainen. insuliinihoito oli tehnyt

hänestä apaattisen, muodottoman hylkiön. leikkasin käsivarteeni haavan surun

merkiksi. ihailin hänen rohkeuttaan ja vihasin häntä sen vuoksi.

päiviä sen jälkeen johtajan vierailu. johtaja ackermann valkoisen saattojoukkonsa

kanssa. "olisinpaminäkinjohtajanaamoja", tulevia valkoisia jumalia. johtaja ackermann

piti puhuttelun. naiset istuivat, makasivat tai seisoskelivat oleskeluhuoneessa kuin

huolimattomasti asetellut huonekalut. yksi vanha, harmaahiuksinen masturboi

peikkomaisesti irvistellen valkoisen sotajoukon edessä. sisar "osastonpatukka"

raahasi hänet huoneesta. vanhus puri ja kirkui. myöhemmin hän ei enää purrut eikä

kirkunut. vahvennetut lääkeannokset tekivät hänestä nöyrän, kuuron ja sokean sille

ulkomaailmalle, joka hänet oli murskannut.

toinen ripustautui ackermannin käsivarteen, pärskähteli käsittämättömiä, raastoi

hiuksiaan. hänen sylkensä tahrasi ackermannin kliinisen puhtaan harmaan puvun.

miten sitä vihasinkaan, tuota jäisen ylimielisyyden pönkittämää patsasta.

viereisestä huoneesta riitasointuja, itävaltalaisen viulunsoittoa. hän yksityishuonees-

saan, johtaja ackermannin henkilökohtainen potilas. muistan hänen Iiikkeensä,

puheensa. hän Iiikkui kuin laiha, tylysti kokoonkyhätty robotti, puhui kummallista,

tuskin ymmärrettävää kieltä. kellastunut valokuva vakuutti minut hänen entisestä

kauneudestaan. pidin hänestä, ja hänen musiikistaan. hän soitti bachia ja mozartia

ikiajoiksi epävireeseen joutuneella viulullaan.

istuin käytävällä pienen pöytäni ääressä, huomaamatta unohtuneiden tupakantump-

pien palojälkien ääressä, kun hän paiskasi viulunsa seinään. puu rusahti rumasti,

viulu kirkaisi, se kärsi, se oli kammottava ääni. väkivaltaisessa kuolemassaan viulu

muuttui eläväksi. muutamia päiviä myöhemmin sukulaiset toivat uuden viulun ja

makeisia.

Copyright by Kirjapaja